|
|
| Uutiset | | Tulosta | |
UutisetPick-Nick 2008 -lehti jaossaPick-Nick 2008 -lehti on rintattu ja saatu jakeluun. Sitä voi taas etsiä tutuista jakelupaikoista. Jos lehtien kerääminen ei kiinnosta, niin sen voi myös lukea pick-nick -sivustolla . Keskustelupalsta avattu 22.12.2007Näyttely ja kerhotoimintaan liittyvä keskustelufoorumi on vihdoin nähnyt päivänvalon. Aika näyttää miten aluetta pitää kehittää ja uusia alueita lisätään sitten tarpeen mukaan. Siirry keskustelufoorumille tästä . Uutissivut avattu 14.12.2007SMCF Ry astui viimein kilpailemaan valtamedioiden kanssa omilla uutissivuillaan. Alkuun joudumme hieman poikkeuksellisesti julkaisemaan menneitä uutisia, sillä pitäähän uutissivuilla jotain luettavaakin olla. Menneitä uutisia julkaistaan ilman isompia kiireitä, sillä ovathan ne jo menneitä ja perimätiedon kerääminen on työlästä puuhaa. Pikkujoulut 8.12.20007
Talkoot 1.12.2007Vesivahinkoremontti on viimein loppusuoralla ja tiloja saatiin takaisin käyttöön. Kerholaisia oli kiitettävästi paikalla ja raavaat miehet pääsivät lempipuuhaansa - siivoamaan. Huonekalut kannettiin takaisin varastokontista, jonne ne oli keväällä viety tulvan alta. Samalla järjesteltiin paikkoja muutenkin, jotta saataisiin pikkujouluihin kaikille riittävästi tilaa heilua. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. |
|
| Viimeksi päivitetty ( 26.07.2008 ) |
Pikkujoulut on taas kerran onnistuneesti juhlittu. Samalla juhlittiin myös vesivahinkoremontin jäljiltä kuntoon saatua sosiaalipuoltamme. Väkeä oli paikalla kiitettävästi ja kinkerit sujuivat kommelluksitta. Joulupöytä notkui tuttuun tapaan ja juomaa riitti kaikille. Menosta vastasi jo toistamiseen Tamperelainen Tre:s Hombres. Bändin tunnuslauseena on - Covereita asenteella - ja se pitää paikkansa. Kaikille löytyi tutut suosikit, eikä kukaan jäänyt kylmäksi (